Vaasan taidemuseoissa nyt upeat näyttelyt!

Suosittelijana: Aimo Nyberg, kuvataiteen lehtori, eläkkeellä. VTY ry:n hallituksen jäsen.

Nyt on Vaasan taidemuseoissa todella hyvä kattaus!
Kaikista näistä alempana mainitsemistani näyttelykokonaisuuksista löytyy oma erityinen lähestymiskulmansa, ja jokaisessa näissä näkyy myös taitavien kuraattorien tekemät laadukkaat ratkaisut.

Näyttelyt ovat esillä aina alkusyksyyn asti, eli aikaa on käydä näitä katsomassa vaikka useammankin kerran ja mielellään yhdessä näyttelyssä kerrallaan. On hyvä käyttää aikaa niin yksittäisiin teoksiin kuin myös kyseiseen näyttelyyn valittujen teosten välisen vuoropuhelun tutkiskeluun. Kaikesta ei tarvitse tietenkään pitää, mutta utelias ainakin kannattaa olla.

Olen ihastunut näihin kaikkiin kolmeen näyttelyyn, eli Tikanojan taidekodin, Pohjanmaan museon, ja Kuntsin modernin taiteen museon kesänäyttelyihin. Suosittelen lämpimästi näyttelyihin tutustumista – sekä vaasalaisille, että muillekin. Vaasaan kannattaa nyt todella tulla kauempaakin! On hienoa todeta Vaasan olevan edelleen aivan kärkipaikkoja, kun kuvataiteen ystävät, kulttuurin kuluttajat suunnittelevat kesäajan matkakohteitaan.

 

Tikanojan taidekodissa:
Idän henkisyys
https://www.vaasa.fi/tapahtumat/idan-henkisyys/

Pohjanmaan museolla:
Who is Roger Broo?
https://www.vaasa.fi/tapahtumat/who-is-roger-broo/

Kuntsin modernin taiteen museossa kolme näkökulmaa Kuntsin Säätiön kokoelmaan:
Hetkiä ja kehoja
https://www.vaasa.fi/tapahtumat/hetkia-ja-kehoja/

Katso myös Vaasan kaupungin sivuilta erinomainen tiivistelmä kulttuuritarjonnasta:
Kulttuuritarjonta Vaasassa ja seudulla

Vaasan seudun kulttuuritarjonta tarjoaa vuoden jokaiselle päivälle runsaasti elämyksiä.
Vaasa panostaakin Suomen kaupungeista eniten kulttuuriin suhteessa asukaslukuun.
https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/

Teksti ja kuva: Aimo Nyberg

Lisää artikkeleita

Tervetuloa opastukseen 7.12.2024

Tule kuuntelemaan keitä olivat Suomen valtionhoitajat?    Ja miksi heidän korkokuvansa löytyvät Vaasan kaupungintalon julkisivusta? Entä julkisivun toinen korkokuva – KAARLE IX – onko tämä sinulle tuttu?   Molemmilla näillä on sama suunnittelija: John Munsterhjelm. Tiesitkö, että 100 vuotta sitten Vaasan Taideyhdistys puheenjohtajansa Karl Hedmanin

Lue lisää

TERVETULOA 16.11. 2024 klo 13 POHJANMAAN MUSEOLLE!

Vaasan Taideyhdistyksen tiedote 4.11.2024   Hyvät Vaasan taideyhdistyksen jäsenet ja ystävät! Yhdistyksemme nettisivu https://vaasantaideyhdistys.fi/ ”on olemassa” ja kehittyy askel kerrallaan. Sivuston on tarkoitus palvella jäsenten lisäksi kaikkia muitakin. Jäsenten on hyvä muistaa, että sivusto pitää sisällään myös jäsensivut (vaatii kirjautumisen). Jäsensivuilta löytyvät hallituksen kokousten ja

Lue lisää
Piirretty kuva linja-autosta.

Portfoliohaku

Vaasan kaupunginkirjasto saa uuden kirjastoauton alkuvuodesta 2025. Ulkoasun suunnittelu tullaan tilaamaan taiteilijalta portfoliohaun kautta. Haku on suunnattu ammattitaiteilijoille Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla. Haku on auki 7.-27.10. ja haun perusteella valitaan max. 3 taiteilijaa.

Lue lisää