Maisema meren rannalta

Taidetta prosenttiperiaatteella Vaasan keskussairaalaan

Vaasan keskussairaalan H-rakennuksen suunnittelussa sovellettiin prosenttiperiaattetta ja osana uudisrakennushanketta pantiin pystyyn taidetyöryhmä huolehtimaan taidehankinnoista. Työryhmän suunnittelemaan kokonaisuuteen kuuluu uusien taideteosten lisäksi deponoituja teoksia ja valokuvia hyvinvointialueen kunnista kuvatulosteina rakennuksen eri pinnoilla.
 

Uudisrakennushankkeen arkkitehtuurisuunnittelun teemaksi oli annettu Pohjanmaan rannikko ja tätä teemaa tukee myös H-rakennuksen taidekokonaisuus.  Teema jakautuu kerroksissa alateemoiksi, jotka ovat satama (00 ja 0-kerros), laguunit (1. – 3. kerros), ranta (4. – 6. kerros) ja meri (7.- 8. kerrokset). Pohjanmaan rannikko -teema näkyykin useissa sairaalan teoksissa.

 
Taidehankkeen tavoitteena oli alusta alkaen tehdä taiteilijavalinnat mahdollisimman avoimesti ja niin, että kaikilla taiteilijoilla on yhtäläinen mahdollisuus tarjoutua taiteen toteuttajaksi. Alkuvuodesta 2021 toteutettu avoin portfoliohaku kiinnosti taiteilijoita laajasti ja portfolioita saatiin yhteensä 225 kappaletta. Uusia töitä tilattiin yhdeksän – mukana myös vaasalaisillekin tuttuja taiteilijanimiä kuten Paula Blåfield ja Geir Byrkjeland.
 
Myös valokuvatapettien ja valokuvataulujen kuvat haettiin avoimen valokuvahaun kautta. Alkuvuodesta 2021 käynnissä olleen avoimen valokuvahaun kautta saatiin yhteensä lähes 1000 valokuvaa. Näiden joukosta on valittu 33 valokuvaa – vähintään yksi kaikista kuntayhtymän kunnista. Osa valokuvista on toteutettu sairaalan seinille valokuvatapetteina ja osa suurina valokuvatauluina. Lisäksi sairaalan seiniltä löytyy valokuvaaja Tero Makkosen luontoaiheisia kuvatulosteita.
 
Vaasan keskussairaalan H-rakennuksen taidekokonaisuus on esitelty verkossa tarinapankissa. Sieltä selviää niin taiteilijoiden kuin heidän teostensakin tarinat pintaa syvemmältä.
 
TH
 

Lisää artikkeleita

Nauti monipuolisesta taiteesta Vaasassa!

Vaasan museot Pohjanmaan museo, Kuntsin modernin taiteen museo, Tikanojan taidekoti sekä Vanhan Vaasan museo tarjoavat runsaasti nähtävää. Tutustu näyttelytarjontaan ja tee kesäkierros Vaasan museoihin! Linkki kaupungin sivuille: https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/vaasan-museot/   Oma henkilökohtainen suositukseni (Aimo) on tämä:   Inkeri Julkunen ja muita naivisteja | Pohjanmaan museo Vaasalainen

Lue lisää

Taideyhdistys kuratoi Taiteilijaseuran vuosinäyttelyn 2025

Vaasan Taideyhdistys on lupautunut kuratoimaan tämän vuoden 2025 Vaasan Taiteilijauran vuosinäyttelyn. Näyttely on joulukuussa 5.12–28.12. Taiteilijaseuran kanssa selvitetään elokuun aikana, mitä tehtävä taideyhdistykseltä vaatii. Suunnittelukokous Taiteilijaseuran edustajien kanssa pidetään tiistaina 26.8. 2025 klo 18 Vaasan Taidehallissa. Vuosinäyttelyn kuratointi käytännön järjestelyineen on suuri ja vaativa tehtävä,

Lue lisää

Yhdistyksen hallitukseen valittiin

Vuosikokous pidettiin tällä kertaa Vaasan Taidehallissa. Ennen kokouksen alkua tutustuimme esillä olevaan Paula Blåfieldin näyttelyyn taiteilijan toimiessa itse esittelijänä.   26.3.2025 Vaasan Taideyhdistys VTY ry:n vuosikokouksessa Jukka Porola valittiin jatkamaan puheenjohtajana ja hallitus entisellä kokoonpanolla: Tarja Hautamäki, Laura Hellbom, Jennifer Lipkin, Aimo Nyberg, Sirpa Sainio

Lue lisää

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa – välkommen Vuosikokous Vaasan taidehallissa 26.3.2025 klo 18.30. Siellä on tuolloin esillä Paula Blåfieldin näyttely. Toivottavasti saadaan myös Paula paikalle esittelemään teoksiaaan!

Lue lisää