Viulunsoittajan muotokuva

Maakuntataiteilijan avustuksen saivat Marja Kolu ja Satu Sundén

Pohjanmaan liiton kulttuurilautakunta myönsi maakuntataiteilijan avustukset kuvataiteilija Marja Kolulle (Mustasaari) ja musiikkipedagogi (YAMK) Satu Sundénille (Vaasa). Avustus on tarkoitettu taidetoimintaan, jota tehdään suomen kielellä yhdessä maakunnan asukkaiden kanssa. Maakuntataiteilijan avustukset myönnettiin nyt ensimmäisen kerran.

 

Marja Kolu vetää mosaiikki- ja muotokuvatyöpajoja Vaasassa, Laihialla, Uudessakaarlepyyssä ja Vöyrillä. Yhteistyössä ovat mukana Vaasan Setlementtiyhdistys, Laihian nuoriso- ja kulttuuritoimi sekä Vöyrin ja Uudenkaarlepyyn kirjastot. Työpajoihin voivat osallistua eri-ikäiset ihmiset.

 

Maakunnan palvelutaloissa taas soivat viulut. Satu Sundénin johdolla ikäihmiset saavat kokeilla viulunsoittoa. Ennakkotaitoja ei tarvita vaan ensikertalaisetkin ovat tervetulleita soittamaan. Tavoitteena on mm. olla mukana valtakunnallisen ikääntymistä juhlistavan taide- ja kulttuurifestivaali Armaksen ohjelmatarjonnassa lokakuussa.

 

Kulttuurilautakunnan hakukriteereissä mainittiin, että halukkuus toteuttaa taidetoimintaa poikkitaiteellisesti yhdessä toisen maakuntataiteilijan avustuksen saajan kanssa on eduksi. Vaikka yhteistyötä taiteilijoilte ei ehdottomasti edellytetäkään, jäämme silti mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää.

 

Kolulla ja Sundénilla on kalenterivuosi aikaa toteuttaa työsuunnitelmansa. Molemmat saivat suuruudeltaan 5 000 euron avustuksen.

 

Kuva: SvetlanaKv Pixabaystä

 

TH

Lisää artikkeleita

Nauti monipuolisesta taiteesta Vaasassa!

Vaasan museot Pohjanmaan museo, Kuntsin modernin taiteen museo, Tikanojan taidekoti sekä Vanhan Vaasan museo tarjoavat runsaasti nähtävää. Tutustu näyttelytarjontaan ja tee kesäkierros Vaasan museoihin! Linkki kaupungin sivuille: https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/vaasan-museot/   Oma henkilökohtainen suositukseni (Aimo) on tämä:   Inkeri Julkunen ja muita naivisteja | Pohjanmaan museo Vaasalainen

Lue lisää

Taideyhdistys kuratoi Taiteilijaseuran vuosinäyttelyn 2025

Vaasan Taideyhdistys on lupautunut kuratoimaan tämän vuoden 2025 Vaasan Taiteilijauran vuosinäyttelyn. Näyttely on joulukuussa 5.12–28.12. Taiteilijaseuran kanssa selvitetään elokuun aikana, mitä tehtävä taideyhdistykseltä vaatii. Suunnittelukokous Taiteilijaseuran edustajien kanssa pidetään tiistaina 26.8. 2025 klo 18 Vaasan Taidehallissa. Vuosinäyttelyn kuratointi käytännön järjestelyineen on suuri ja vaativa tehtävä,

Lue lisää

Yhdistyksen hallitukseen valittiin

Vuosikokous pidettiin tällä kertaa Vaasan Taidehallissa. Ennen kokouksen alkua tutustuimme esillä olevaan Paula Blåfieldin näyttelyyn taiteilijan toimiessa itse esittelijänä.   26.3.2025 Vaasan Taideyhdistys VTY ry:n vuosikokouksessa Jukka Porola valittiin jatkamaan puheenjohtajana ja hallitus entisellä kokoonpanolla: Tarja Hautamäki, Laura Hellbom, Jennifer Lipkin, Aimo Nyberg, Sirpa Sainio

Lue lisää

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa – välkommen Vuosikokous Vaasan taidehallissa 26.3.2025 klo 18.30. Siellä on tuolloin esillä Paula Blåfieldin näyttely. Toivottavasti saadaan myös Paula paikalle esittelemään teoksiaaan!

Lue lisää