Vaasan taideyhdistyksen piirustuskoulun perustamisesta 80-vuotta

Vaasan taideyhdistyksen piirustuskoulu perustettiin 80 vuotta sitten. Koulu toimi vuodesta 1942 vuoteen 1991. Kesäkuussa 1991 Vaasan taideyhdistyksen (piirustuskoulu) kuvataidekoulu kunnallistettiin, ja tästä eteenpäin koulun opetus on jatkunut osana TAITEEN PERUSOPETUS kokonaisuutta.

 

TAIKON täyttää 30 vuotta.Vaasassa taiteen perusopetusta annetaan yleisen oppimäärän mukaisesti käsityössä, mediataiteessa, sirkustaiteessa ja teatteritaiteessa. Laajan oppimäärän mukaista opetusta annetaan tanssissa, kuvataiteessa ja musiikissa (Kuula-opisto). Opetusryhmät kokoontuvat iltapäivisin tai iltaisin pääsääntöisesti kerran viikossa. Tanssissa yksi – kolme kertaa viikossa.” (Lainaus kaupungin sivuilta)

 

Kuula-opistolla on myös tänä vuonna juhlavuosi. Opisto on toiminut jo 70 vuotta.

 

Vaasan taideyhdistyksen piirustuskoulun perustamisesta 80-vuotta

7.11.1917 perustetun Vaasan taideyhdistyksen perustajajäsenillä oli unelma saada Vaasaan oma taidemuseo. Lisäksi heillä oli haave tarjota lapsille ja nuorille piirustuksen opetusta. Idean toteutumiseen meni 25 vuotta. Jatkosodan asemavaiheen aikana 1. helmikuuta 1942 Vaasan taideyhdistyksen piirustuskoulu aloitti toimintansa vuokratiloissa Rantakatu 4. Tuolloin piirustuskoulussa opiskeli 30 oppilasta. Tulijoita olisi ollut enemmänkin, kuutisenkymmentä, mutta piirustussaliin ja näyttelytilaan ei enempää mahtunut.

Koulun ensimmäisenä johtajana ja opettajana toimi taideyhdistyksen sihteeri, lehtori C.J. Danielson. Toiseksi opettajaksi saatiin taiteilija ja opettaja Frans Hiivanainen, joka ohjasi pääosin suomenkielisten ryhmää.

Seuraavina vuosikymmeninä piirustuskoulu toimi useassakin osoitteessa. 60- ja 70-luvulla oli hiljaiseloa. Uutta intoa löytyi taas v. 1980 opettaja Jan Lindhin johdolla. 1983 tilat järjestyivät Asemakatu 23:ssa olevasta saunatalosta. Tuossa tilassa itsekin sain toimia vuoden ajan yhden lapsiryhmän opettajana (sijaistin äitiyslomalla olevaa Marja Linnalaaksoa).
Palosaarella Käsityöläiskylän tiloissa piirustuskoulu toimi vuodesta 1985. Vuosikymmenen lopussa koulussa oli oppilaita jo yli 140.
Kesäkuussa 1991 toteutui piirustuskoulun, silloin jo nimeltään kuvataidekoulun suunniteltu kunnallistaminen. Taideyhdistys lahjoitti koulun irtaimiston Vaasan kaupungille, ja koulu jatkoi toimintaansa heti syyslukukaudella. Kuvataidekoulu otti luontevasti oman paikkansa perustetussa Taiteen Perusopetus kokonaisuudessa. Vaasan taideyhdistyksen toiminta on tämän jälkeen keskittynyt jälleen taidekokoelman hoitoon ja hallintaan.

(Lähde: Tarinoita TAIDEKAUPUNGISTA, Vaasan taideyhdistys 100 vuotta, 2017, toim./red. Maisa Kannonmaa.

Tämä upea kirja on edelleen myynnissä, ainakin Pohjanmaan museossa.
Koko kirjan voit lukea ja katsella kirjan upeita kuvia myös tältä Vaasan taideyhdistyksen uudistuneelta sivustolta! Katso yläpalkin kohdasta 100-vuotishistoriikki. SIVUT 83 -91.

 

Tapahtumaviikko Rewellissä

 

2.–10.4. lasten ja nuorten taiteen perusopetukseen voi tutustua kauppakeskus Rewellissä.

Muutamaan liiketilaan, jotka ovat nyt olleet tyhjillään, on laitettu esille myös kuvataidetta: piirustuksia, maalauksia, keramiikkaa, grafiikkaa, installaatioita.

Viikon aikana toivottavasti tulevat tutuksi sekä TAIKON että KUULA-opisto.

Toivotan omasta puolestani lasten ja nuorten taidekasvatukselle onnea ja menestystä tuleville vuosille ja vuosikymmenille!

 

Aimo Nyberg

eläkkeellä oleva kuvataiteen opettaja

Vaasan taideyhdistyksen hallituksen jäsen

 

Lisää artikkeleita

Vuosikokous 4.4. 2023

Jäsenkirje 1/2023 lähtee maaliskuun alussa, sähköpostilla sekä paperikirjeenä niille, joilla ei ole s-postia, tai eivät ole vielä halunneet s-postiaan yhdistykselle ilmoittaa. Vuosikokouksen asiakirjat löytyvät 6.3. alkaen JÄSENILLE alasivulta. Kirjautumiseen käytetään s-postia ja salasaana. Ole yhteydessä (Tarja Hautamäki tai Aimo Nyberg), jos Sinulla ei vielä ole

Lue lisää

Mielipide Vöyrinkaupungin konepaja-alueen kaavoituksesta

Vaasan taideyhdistys keskusteli kokouksessaan 30.11. 2022 Wärtsilän alueen mahdollisuuksista edistää Vaasan kaupungin taide- ja kulttuuritoimintaa tulevaisuudessa. Yhdistyksen kannanotto   Vaasan kaupungin kaavoitus Vöyrinkaupungin konepaja-alue (ak1125) Wärtsilän laaja ja monipuolinen alue aivan kaupungin sydämessä tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia monien kulttuurin tilatarpeiden ratkaisemiseen Vaasassa. Kaupunginkirjasto aivan Wärtsilän alueen

Lue lisää

Piirustuskilpailun tulokset

Juhlaseminaari oli onnistunut kokonaisuus   Elisse Heinimaan kuvaesitys avasi silmiämme ymmärtämään kuinka tärkeää lasten ja nuorten taidekasvatus onkaan. Piirustuskilpailun palkintojen jako oli palkituille ja koko yleisölle mieleen jäävä kokemus. Väliaikatarjoilu pelasi, ja päivän päätteeksi kuultu Antti Haaviston vetämä paneelikeskustelu seitsemän alan osaajan kanssa oli erittäin

Lue lisää

Innostutko Sinä kuvataiteesta?

Olet sydämellisesti tervetullut kaikille avoimeen ja maksuttomaan juhlaan Kansalaisopisto Almaan 29.10.2022 klo 12–16.   Tilaisuuden järjestää Vaasan Taideyhdistys. Vaasan Taideyhdistyksen piirustuskoulun perustamisesta 80-vuotta. TAIKON 30-vuotta.   Juhlassa palkitaan lapsille ja nuorille järjestetyn piirustuskilpailun VIIVA ELÄÄ – LINJEN LEVER parhaat.   Paneelikeskustelua vetää toimittaja Antti Haavisto,

Lue lisää