Kuvituskuva

Taideopetus juhlii Vaasassa

Kuvataiteen opetusta on Vaasassa annettu jo 80 vuotta. Vuonna 1942 Vaasan taideyhdistys perusti piirustuskoulun, jonka toiminta jatkui lähes katkeamatta syksyyn 1991 saakka. Silloin kuvataiteen perusopetus siirtyi Vaasan kaupungin työväenopistojen (nykyinen Alma-opisto) huomaan osaksi tavoitteellista valtakunnallisia opetussuunnitelmia noudattavaa taiteen perusopetusta.

 

Hyvänä kakkosena tulee musiikin opetus. Sen juuret juontavat Vaasan orkesteriyhdistykseen, joka ryhtyi järjestämään opetusta vuonna 1952. Vaasassa syntyneen säveltäjä Toivo Kuulan nimeä kantava musiikkiopisto täyttää tänä vuonna 70 vuotta, sen muskaritoiminta 50 vuotta sekä rytmimusiikki- ja tanssiosasto 30 vuotta.

 

Kaiken kaikkiaan Vaasassa tarjotaan seitsemän taiteenalan perusopetusta.  Tanssi, käsityö, teatteritaide, sirkus ja mediataide tulivat vähitellen mukaan viime vuosituhannen jälkipuoliskolla täydentämään kuvataidetta ja musiikkia.

 

Taideopetuksen juhlavuosi näyttäytyy kaikille vaasalaisille erilaisissa näyttelyissä, esityksissä ja konserteissa, mikäli pandemiatilanne sen vain sallii. Lue lisää Vaasan kaupungin asukaslehdestä tai kaupungin verkkosivulta.

 

TH

Lisää artikkeleita

Erkki Salminen 9.10.1953 – 12.11.2025

Kulttuuri ja taide työnä – intohimona musiikki     Vaasalainen kulttuuripersoona Erkki Salminen ei palannut kotikaupunkiinsa Espanjan-matkalta. Hän oli 72-vuotias kuollessaan 12. marraskuuta 2025 Benalmadenassa. Pohjanmaan museon alueellisen toiminnan päällikön tehtävästä hän ehti olla eläkkeellä yli kahdeksan vuotta, viettää aikaa rakkaiden harrastusten parissa ja kesämökillä,

Lue lisää

Vaasan taiteilijaseuran vuosinäyttelyn 2025 avajaiset

Jennifer Lipkin ja Tarja Hautamäki pitivät Vaasan taideyhdistyksen puolesta avajaispuheen Vaasan taiteilijaseuran vuosinäyttelyn avajaisissa 6.12.2025.   Hyvät taiteilijat, taiteen ystävät ja hyvät juhlavieraat Bästa konstnärer, konstvänner och bästa festpublik   Tänään, kun Suomi täyttää 108 vuotta, on erityisen tärkeää ja merkityksellistä kokoontua yhteen taiteen äärelle. Taide on osa sitä

Lue lisää

Koululaisilla oltava mahdollisuus käydä taidenäyttelyissä

Otin eilen (6.10.2025) Vaasan Taideyhdistyksen hallituksen kokouksessa esille huolen siitä, että Vaasassa kuvataiteen opettaminen on vaikeutunut entisestään taidemuseoiden pitäessä ovet kiinni maanantaisin ja tiistaisin. Aikoinaan parempina aikoina maanantain kiinniolo esti 20 % oppilaista (kaikilta niiltä, joilla oli kuviksen tunti maanantaina) mahdollisuuden vierailla opettajansa kanssa taidenäyttelyissä.

Lue lisää

Vaasan Taiteiden Yö – NYT 14.8. 2025

Taiteiden Yön 2025 ohjelmatiedot löytyvät kaupungin sivuilta Katso ohjelma: https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/taiteiden-yo/ Se program: https://www.vaasa.fi/sv/se-och-upplev/kultur-i-vasa-och-vasaregionen/konstens-natt/   Torstaina 14.8.2025 on taas TAITEIDEN YÖ -tapahtuma. Kaikenlaista kivaa tapahtuu ja kuten kaikki kokemuksesta tiedämme, tarjontaa on samaan aikaan ja monissa paikoissa todella paljon. ”Valmistautumisen” ja reittivalinnan suunnittelun voi aloittaa tutkailemalla

Lue lisää